Otteluennakko JäPS - FCFJ (5.5.2023)

4.5.2023

Kauden ensimmäinen kotipeli JäPS - FCFJ perjantaina 5.5. Lukion tekonurmella klo 19:00.

JäPS pelaa kauden ensimmäisen kotipelinsä perjantaina 5.5. lukion tekonurmella, kun vieraaksi saapuu FCFJ Porvoosta. Kaksinkertaisena pelattavan runkosarjan aikana JäPS pelaa kaiken kaikkiaan yhdeksän
ottelua kotikentällään lukion tekonurmella. 

Kaikkien kymmenen joukkuetta ovat jo aloittaneet kautensa Naisten Kakkosen B-lohkossa. JäPS avasi kautensa vierastappiolla, kun EPS otti viime lauantaina Espoonlahdessa pelatussa ottelussa 3-2 voiton. Järvenpääläisistä maalinteossa onnistuivat Lumi Jämsä ja Maija Ignatius. Perjantain vastustaja FCFJ sitä vastoin otti omasta avauspelistään täydet kolme pistettä 3-0 kotivoitolla JyPK/2:sta.

Kauden ensimmäisten pelien jälkeen on aikaista ennakoida joukkueiden keskinäisiä voimasuhteita sarjassa. Varmaa on kuitenkin se, että huomenna JäPS lähtee hakemaan kauden ensimmäistä voittoaan. Odotettavissa on tasainen peli, jossa järvenpääläiset pääsevät nälkäisinä ensimmäistä kertaa tällä kaudella osoittamaan osaamistaan kotiyleisönsä edessä.

"Viime viikonlopun peli Espoossa oli tappiosta huolimatta positiivinen. Joukkue sitoutui hyvin yhteisiin sovittuihin asioihin. Kokoonpanossamme oli kahdeksan pelaajaa, joille esiintyminen oli ensimmäinen Naisten
Kakkosessa. Nyt lähdetään peliin siltäkin osin vähän kokeneempana ja vapautuneemmin. Tiukka peli varmasti tulossa hyvin valmennettua ja organisoitunutta joukkuetta vastaan", pohtii päävalmentaja Mikko Ranta viimeistelyharjoituksen jälkeen.