Valmentaja-akatemia
Valmentaja-akatemia kouluttaa seuran nuoria pelaajia ja muita jalkapalloa rakastavia 14–30-vuotiaita valmennustehtäviin kaksivuotisessa akatemiakoulutuksessa.
Akatemiakoulutukseen sisältyy tietotaidon kasvattamisen lisäksi tukea aloittavalle valmentajalle henkilökohtaisen mentoroinnin sekä vertaistuen muodossa.
Ilmoittaudu mukaan vuosikurssille -23!
Mukaan ehtii vielä muutama!
Ensimmäisellä kaudella akatemialainen oppii lasten ohjaamiseen sekä jalkapallon valmentamiseen liittyviä tärkeitä taitoja sekä koulutuspäivissä että ohjaajana toimiessaan. Koulutuspäivien sisältö pohjaa seuran 3v3-pelimuodon valmennuslinjaan, jonka opit ovat sovellettavissa myös muiden pelimuotojen valmennukseen. Ohjaajana ensimmäisen kauden akatemialaiset toimivat muun muassa perhe- ja naperofutiksessa, jalkapallokoulussa sekä ikäluokissa, painotuksen ollessa lasten valmentamisen harjoittelussa. Ohjaukset ovat keskeinen osa akatemialaisten oppimista, joten aktiivinen osallistuminen on keskiössä. Ohjauksista maksetaan akatemialaisille sovittu palkkio.
Toisella kaudella akatemialainen pääsee toimimaan apuvalmentajana seuran nuorimmissa ikäluokissa ja koulutuspäivissä syvennytään 3v3-pelimuodon valmennuslinjaan jatkaen jalkapallovalmentajan tietopohjan rakentamista. Tavoitteena on tarjota akatemialaiselle valmiudet itsenäiseen ja itsevarmaan valmennustyöhön, joka edesauttaa oman ryhmän ohjaamista.
Valmentaja-akatemiasta valmistuneella on
- Tarvittava valmennuksellinen osaaminen oman ryhmän ohjaamiseen
- Hyvät taidot lasten ohjaamisessa ja valmentamisessa
- Mahdollisuus työllistyä seuraan valmentajaksi sekä ymmärrys Järvenpään Palloseuran nuorimpien ikäluokkien valmennuksen periaatteista
- Hyvät pohjat liikunnan jatko-opiskelulle ja uralle jalkapallon ammattilaisena
Valmentaja-akatemian runko rakentuu seuraavasti:
1. KAUSI
- Perehdyttäminen valmentaja-akatemian toimintaan
- Kuusi koulutuspäivää Järvenpään Palloseuran toimistolla
- Ohjaajana toimiminen napero- ja perhefutiksessa, jalkapallokoulussa sekä ikäluokissa
- Mentorointi ohjaustaitojen kehittämiseksi
2. KAUSI
- Kuusi koulutuspäivää Järvenpään Palloseuran toimistolla
- Valmentajana toimiminen ikäluokassa
- Mentorointi valmennustaitojen kehittämiseksi
- Sparraus muiden akatemialaisten kanssa
Lisätietoa valmentaja-akatemiasta antaa
Samuli Kukkonen
050 574 2804
samuli.kukkonen(at)japs.fi