JäPS edustaa Suomea UEFA Regions’ Cupissa
5.9.2026
JäPS:n joukkue lähtee Ruotsiin edustamaan Suomea UEFA Regions’ Cupin alkulohkovaiheessa. Viime kaudella JäPS/47 eteni Suomen Regions' Cupissa finaaliin. Siellä jatkopaikan Regions' Cupin karsintaturnaukseen lunasti HIFK, joka ei kuitenkaan ottanut paikkaa vastaan. Näin JäPS Akatemian joukkueelle tarjottiin mahdollisuus päästä edustamaan Suomea, ja tulevalla viikolla joukkue pääsee mittaamaan tasoaan kovissa europeleissä.
UEFA Regions' Cup on Euroopan kovatasoisin amatööripelaajien turnaus, jota on pelattu vuodesta 1999. Kilpailu alkaa alkulohkovaiheella, josta jokaisen lohkon voittaja etenee UEFA Regions' Cupin lopputurnaukseen. Alkulohkovaihe pelataan loppuvuodesta 2026 ja voittajat kohtaavat lopputurnauksessa vuonna 2027. JäPS:n alkulohkon ottelut pelataan Ruotsin Henånissa, noin tunnin verran Göteborgista pohjoiseen.
Regions’ Cupin sääntöjen mukaan joukkueessa pitää olla pelaajia vähintään kolmesta seurasta ja nimensä mukaisesti kyseinen joukkue edustaa omaa aluettaan. Näin joukkue lähtee Eurooppaan Järvenpää Unitedin nimellä. Sinisten matkaan lähtevät FC Kiffeniä edustava Joona Kyander sekä Tikkurilan Palloseuran Adel Jrad. Kummaltakin löytyy taustaa JäPS:n paidasta, mikä vaikutti joukkueen päävalmentaja Osku Partosen mukaan valintoihin:


Kuva 1: JäPS/47:n joukkue viime vuoden Suomen Regions' Cupin finaalissa.
Kuva 2: Joukkueen pitkäaikaisen maalivahdin Onni Haikosen mukaan JäPS on valmis taistelemaan lohkovoitosta, joka takaisi pääsyn UEFA Regions' Cupin lopputurnaukseen.
Kuvat: Kristiina Mattila
– Pelaajat ovat tuttuja. Molemmat tunnetaan ja tiedetään mitä heiltä saadaan kentällä, ja varmasti vahvistavat joukkuetta. Sääntöjen mukaan mentiin, kun pitää olla pelaajia muista seuroista.
JäPS/47:n pitkäaikainen maalivahti Onni Haikonen nähdään joukkueen mukana myös Ruotsissa. Haikonen nähtiin ensimmäistä kertaa 47:n maalilla jo kaudella 2016, ja oli mukana nostamassa joukkuetta ensin Kolmoseen ja kaudella 2023 jo Kakkoseen asti. Haikosen mukaan Regions Cupiin osallistuminen nousee kuitenkin korkealle erityisyytensä vuoksi.
– Totta kai fiilikset on erittäin odottavat. Pitkän 47-taustan omaavana olen päässyt kokemaan hienoja saavutuksia nousujen ja viime vuoden Suomen Regions’ Cupin menestyksen myötä. Regions’ Cupissa Järvenpään ja Suomen edustaminen nousee varmasti vähintäänkin näiden aiempien saavutusten tasolle. Kansainvälisten pelien pelaaminen UEFA:n järjestämässä turnauksessa näin aikuisiällä ei todellakaan ole mikään jokapäiväinen mahdollisuus. Kausi on tähän mennessä ollut melko kiireinen, joten aikaa ei ole hirveästi ollut turnauksen miettimiselle. Nyt kun pelit kuitenkin lähestyvät, odotus näkyy myös joukkueen sisällä, avaa Haikonen joukkueen tunnelmia.
Valmentaja Partosen mukaan joukkueen valmistautuminen turnaukseen on sujunut hyvin kauden ollessa käynnissä:
– Kun on oma joukkue, emme ole tehneet mitään normaalista poikkeavaa. Jos olisi tullut paljon pelaajia ulkopuolelta, sitten olisi täytynyt miettiä enemmän, nyt ei ole tarvinnut mitään kummempaa. Kausi on käynnissä, joukkueella on paljon pelejä alla ja he ovat pelanneet paljon yhdessä. Paikan päällä ei jää paljoa valmistautumisaikaa, kun matkustuspäivä Ruotsiin on sunnuntaina, ja ensimmäinen peli heti maanantaina.
Tällä kaudella Kolmosessa JäPS/47 on hankalan alkukauden jälkeen päässyt oivaan loppukesän vireeseen, ja pelasi kesäkuun puolenvälin ja elokuun lopun välillä kahdeksan ottelua tappioitta, joista kertyi seitsemän voittoa. Haikonen kokee joukkueen parantaneen kauden edetessä, ja lähtevän hyvässä vireessä kohti europelejä.
– Alkukausi oli meille tosiaan aika vaikea, ja menetimmekin paljon pisteitä peleissä, joita hallitsimme. Nyt peli on kuitenkin alkanut kulkemaan, ja joukkue on parantanut otteita peli peliltä. Harmittavasti Kakkoseen nousun tavoittelu on karannut jo hieman liian kauas käsistämme, mutta lohkon 2. sija on vielä hyvinkin mahdollinen. Omalta osin kausi on mennyt pitkälti samoin tavoin, elikkä nousujohteisesti. Kesän mittaan olen päässyt paremmin osallistumaan harjoituksiin, mikä on näkynyt peliotteissa.
JäPS kohtaa vastustajia perinteikkäistä jalkapallomaista, kun arpa heitti samaan lohkoon Englannin, Portugalin sekä Ruotsin edustajat. Partonen uskoo joukkueiden olevan koottuja tätä turnausta varten, ja näin ollen niiden todellista tasoa on hankala ennustaa etukäteen.
– On tosi vaikea arvioida, ensimmäisen pelin jälkeen olemme viisaampia. Uefa on määrittänyt jokaiselle maalle tasojen suhteen kriteerit, kuka saa osallistua. Aikaisempina vuosina on ollut tosi tasaiset pelit, joten luotetaan että niin on myös tänä vuonna, Partonen avaa. Haikonen on samoilla linjoilla:
– Odotan, että turnauksessa päästään pelaamaan kovatasoisia pelejä. Vastustajista on ainakin itselläni etukäteen aika vähän tietoa, mutta uskon että lohkosta voi tulla hyvinkin tasainen. Ainakin kaikki lohkoon arvotut maat ovat tunnetusti kovia futismaita. Suurena brittifutiksen ystävänä odotan etenkin lohkon ensimmäistä peliä Englannin joukkuetta vastaan. Meidän joukkueessa yhdistyy hyvin kokemus ja nuoruus. Regions’ Cupissa tullaan 47:n toimesta näkemään nälkäinen ja viihdyttävä joukkue, joka taistelee jokaisesta pisteestä loppuvihellykseen asti!
Ottelut ovat nähtävissä suorana JäPS/47:n VEO-kanavalla. Lisätietoa tästä tulee joukkueen Instagram-tilille ennen otteluita.
Otteluohjelma:
Ma 7.9.2026 klo 17.00: JäPS/47 – Cheshire Football League (ENG)
To 10.9.2026 klo 17.00: JäPS/47 – Gothenburg (SWE)
Su 13.9.2026 klo 14.00: JäPS/47 – Algarve (POR)

