JÄRVENPÄÄN PALLOSEURAN YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS 8,55 MILJOONAA EUROA VUODESSA

16.4.2021

Järvenpään Palloseuran yhteiskunnallinen vaikuttavuus Järvenpään ja koko Keski-Uudenmaan sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin sekä talouteen on merkittävä. Vuotuinen taloudellinen arvo on yli 8,5 miljoonaa euroa. Asia selviää UEFA Grow-ohjelman SROI-mallinnuksessa. Mukana työkalun kehittämisessä on ollut mm. lukuisia eurooppalaisia yliopistoja, eri maiden ministeriöitä ja urheilujärjestöjä. Mallinnusta on käytetty kevääseen 2021 mennessä noin 30 maassa eri puolilla Eurooppaa.

– JäPS-yhteisö tekee korvaamatonta ja vaikutuksiltaan erittäin merkityksellistä työtä keskisen Uudenmaan ihmisten hyvinvoinnin eteen. Seuran laadukas ja ihmisten elämään laajasti vaikuttava kasvatustyö tarjoaa ikään ja taustaan katsomatta mahdollisuuksia kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan, ja kokea merkityksellisyyden tunnetta yhdessä muiden toimintaan osallistuvien kanssa, sanoo Suomen Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen.

– Urheilullisen kehittymisen rinnalla JäPS tarjoaa kasvun ja kehittymisen paikkoja sadoille vapaaehtoistoimijoille, joita ilman suomalainen seuratoiminta ei pyörisi lähellekään tässä laajuudessa, Huttunen jatkaa.

Selvitys on tehty vuoden 2019 luvuilla ja tutkimuksessa on käsitelty seuran toiminta poislukien miesten edustusjoukkueen toiminta, joka tuo päälle vielä oman lisänsä. UEFA:n SROI-mallinnuksen mukaan kuusi ihmistä täysipäiväisesti työllistävä, ja reilun tuhannen pelaajan sekä lähes 300 vapaaehtoistoimijan JäPS-yhteisö luo alueelle yli 8,5 miljoonan euron vuosittaiset hyödyt. Sosiaalisia vaikutuksia on vajaa kaksi miljoona euroa ja suorana taloudellisena hyötynä alue saa lähes neljän miljoonan euron hyödyn. Terveydellisiä vaikutuksia seuran toiminnalla lasketaan olevan vajaan kolmen miljoonan euron verran. Yksinomaan vapaaehtoistyön arvo on toista miljoonaa euroa vuosittain.

– JäPSin harrastajamäärät ovat koronasta huolimatta pysyneet edelleen samoissa yli 1000 pelaajan lukemissa ja kasvupotentiaali on merkittävä erityisesti tyttöjen futiksessa, missä seura on mukana mm. Palloliiton ja UEFA:n PlayMakers -ohjelmassa, kertoo JäPSin toiminnanjohtaja Jari Kurittu. 

– Seuran strategian mukaisesti tavoittelemme pelaajamäärän kasvun ohella myös koko JäPS-yhteisön tuntuvaa kasvua. Siihen liittyvistä toimenpiteistä tulee lisää tietoa jo kuluvan kevään aikana. Seuran tavoitteena on edellä mainitun kasvun lisäksi nostaa myös urheilullista tasoa, mihin reilun vuoden ajan toiminut erityinen talenttivalmennus on tuonut merkittävän vaikutuksensa, Kurittu jatkaa.

– JäPS on yli 70 vuoden taipaleensa aikana hioutunut ainutlaatuiseksi yhteisöksi, jossa jokaisella mukana olevalla on mahdollisuus kokea elämyksiä ja onnistumisia niin pitkälle kuin omat kyvyt ja innostus riittävät. Haluamme jatkossakin tarjota kaikille yhteisön jäsenille mahdollisuuden nauttia jalkapallosta, niin pelaajina, toimijoina kuin kannattajina sekä yhteistyökumppaneina, kertoo Kurittu.

Tutkimuksen lisäksi JäPSin miesten edustusjoukkue sekä seuran pääomistamat Jampan Jalkapallohalli ja Järvenpään monitoimihalli tuovat merkittävän lisänsä koko Keski-Uudenmaan liikuntaan ja urheiluun. 

– JäPS-yhteisön vaikuttavuus on merkittävä koko Keski-Uudenmaan talousalueella, ja olemme siitä ylpeitä. Jampan Jalkapallohalli ja Järvenpään monitoimihalli tarjoavat harrastus- ja tapahtumapaikan tuhansille kävijöille vuositasolla ja vaikka ne ovat tukia saamattomina merkittävä osa harrastuksen kustannuksia, ne mahdollistavat seuran kehittämisen laadukkaissa olosuhteissa. sanoo seuran ja mainittujen halliyhtiöiden hallitusten puheenjohtaja Vesa Takko. 


Lisätietoa UEFA Grow-ohjelmasta, mukana olevista järjestöistä, yliopistoista sekä liitoista, tutkimuksen luvuista ja JäPSin SROI-mallinnuksesta saat oheisesta julkistetusta tutkimuksesta TÄSTÄ LINKISTÄ.

JäPSistä lisätietoa antaa toiminnanjohtaja Jari Kurittu

jari.kurittu@japs.fi

050 5838433