75-vuotias JäPS virkeänä kohti uutta kautta

7.11.2022

"Järvenpään Palloseura lähtee erinomaisista asetelmista kohti uutta kautta, ja odotukset on monin tavoin viritetty korkealle."

Vuosi sitten käynnistelimme uutta kautta hieman erilaisissa tunnelmissa kuin tänään. Korona heitti varjoja harrastustoiminnan ylle ja toiminta näytti kovin epävarmalta. Vanhempien pääsyä halleihin oli rajoitettu, vanhempainillat siirtyivät Teamsiin ja seuran kulmakivi - meille kaikille tärkeä JäPS - yhteisö - tuntui käpertyneen kukin omiin joukkueisiinsa. Sitten luminen talvi koetteli Monitoimihallia ja kevätkin vielä antoi odottaa itseään harvinaisen pitkään. 

Talvella lumitilanne kauhistutti. c: Marika Hagelin

Kesän korvalla olikin sitten jo täysi tohina päällä, kun eri-ikäiset sinipaidat pääsivät pelien makuun. Miesten edustusjoukkue debytoi Ykkösessä ja aiheutti aaltoja suomalaisessa jalkapallossa haastamalla ennakkoluulottomasti kokeneet sarjakonkarit. Ylempi loppusarja ja sarjan kuudes sija olivat saavutus, johon ihan kaikki eivät tainneet uskoa kauden alussa. Naisten edustus puolestaan nousi Kakkoseen hieman yllättäen täydennysmenettelyn kautta, ja jäpsittäret vastasivat haasteeseen mallikkaasti, tuloksena viides sija. Sarjanousujakin päästiin taas juhlimaan, sillä miesten kolmosjoukkue U23 nousi ensi kaudeksi Miesten Neloseen ja B-pojat varmistivat vakuuttavan kauden päätteeksi nousun ensi tammikuussa alkavaan P17 SM-karsintaan. Kun lisätään tähän vielä Etelä Liigaa pelannut T2007, lähellä Etelä Liiga-paikkaa ollut P2008, Ykköseen noususta viimeiseen saakka taistellut P2010 sekä keväällä Ykköseen noussut T2009, voidaan sanoa, että kausi 2021-2022 oli seuralle urheilullisesti erinomainen. 

Miesten edustuksen hurmiota Keskuskentällä. c: Kristiina Mattila
Naisten edustuksen saattoi kentälle seuran tulevaisuuden toivot. c: Carita Forsblom

Loppukauden aikana seuran toimistolla ja ikäluokkien toimihenkilöiden keskuudessa katseet on jo käännetty uuteen kauteen, johon lähdemme uusien tuulien saattelemina. Seuran valmennuspäällikköorganisaatiota on vahvistettu entisestään, ja lähes kaikissa ikäluokissa toimii tällä kaudella seuran päätoiminen valmentaja.  Valmennuksen toimintamalleja uudistetaan tavoitteena entistä vahvempi tuki kaikille valmentajillemme, yhtenäinen jäpsiläinen valmennuslinja sekä uusi kehittymisen seurannan konsepti

Elokuulle 2023 on suunnitteilla uusi 5v5 ja 8v8 - sarjojen turnaus, Järvenpää Cup, johon tavoitellaan yli 100 joukkuetta.

Futisstartti keräsi kasaan mahtavan porukan nauttimaan futiksesta. c: Sofi Heikkilä
Kesäleirillä nähtiin koko tunteiden kirjo. c: Sofi Heikkilä

Samaan aikaan aktivoidumme tapahtumien ja harrastetoiminnan järjestämisessä. Aikuisten futisstartista saatiin kesällä hyviä kokemuksia, joiden pohjalta toimintaa jatketaan talvella. Toivotammekin myös futiksesta innostuneet vanhemmat tervetulleeksi lajin pariin, oli lajitaustaa ennestään tai ei! Tapahtumatoiminnan vilkastuminen tarkoittaa myös vilkkaita viikonloppuja halleihin talvikaudella. Jampan hallissa pelataan lauantaisin uutta JäPS Talvisarjaa sekä aikuisten harrasteturnauksia. Monitoimihallin valtaavat puolestaan lauantaisin ikäluokkien järjestämät turnaukset ja harjoituspelit. Korkea käyttöaste onkin erittäin tärkeää halleillemme, sillä kustannusten nousu kurittaa hallien taloutta pahasti. Talkoovoimia tulemme varmasti lumikuorman yllättäessä taas tarvitsemaan. 

Elokuulle 2023 on suunnitteilla uusi 5v5 ja 8v8 - sarjojen turnaus, Järvenpää Cup, johon tavoitellaan yli 100 joukkuetta. Tämä tulee olemaan toimiston väen ja ikäluokkien yhteinen iso ponnistus, jolla nostetaan Järvenpää vielä nykyistäkin korkeammalle jalkapallokaupunkien kartalla. Järvenpään Palloseura lähtee siis erinomaisista asetelmista kohti uutta kautta, ja odotukset on monin tavoin viritetty korkealle. Tärkeintä on kuitenkin se, että pääsemme nauttimaan jalkapallon tarjoamasta ilosta ja elämyksistä yhdessä, vahvana sinisydämisenä JäPS-yhteisönä.  

Juhlimme yhdessä 75-vuotiasta JäPSiä Jampan hallissa lauantaina 12.11. klo 14 kauden palkitsemisten ja kakkukahvien merkeissä, jonka jälkeen lapsia ja aikuisiakin viihdyttää DJ.  Lämpimästi tervetuloa!

Juhlavuoden hulinat jatkuvat aikuisilla vielä samana iltana Zapatassa klo 19 alkaen edustusjoukkueiden johdolla. 

Rumpuryhmä vauhdissa miesten edustuksen pelissä. c: Kristiina Mattila