Veeti Manner maajoukkueleirille

18.6.2021

JäPSin Veeti Mannerin luotettavilla harteilla lepää tällä hetkellä koko keskiuusmaalainen edustus U16-ikäluokan maajoukkueessa, kun Palloliitto nimesi ryhmän ensimmäiselle varsinaiselle maajoukkueleirille.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

U16-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) leireilee Eerikkilässä 28.6.–1.7. Kyseessä on ikäluokan vuoden ensimmäinen varsinainen maajoukkueleiri, vaikkakin suurelle pelaajaryhmälle järjestettiin kesäkuun alussa ”pelileiri”.

Päävalmentaja Erkka V. Lehtola nimesi joukkueeseen tasan puolet edellisen leirin pelaajamäärästä eli neljä maalivahtia ja 32 kenttäpelaajaa. Muutama pelaaja oli vielä kesäkuun alussa ulkomailla tai toipumassa loukkaantumisista, ja he tulevat mukaan uusina kasvoina.

– Pelileirillä oli merkittävä rooli valinnoissa. Järjestimme sen osittain siksi, että minä ja muut valmentajat pääsimme näkemään pojat läheltä neljän päivän ajan. Tein leirin jälkeen soittokierroksen seuroihin ja olen tosi iloinen siitä, että pojat olivat olleet innoissaan leiristä. On mahtavaa, jos toimintamme boostaa arjen tekemistä, Lehtola kertoo.

– Nämä eivät ole ikinä helppoja valintoja, ja ulkopuolelle jäi hyviä pelaajia. Joku valmentaja tykkää aina toisesta ja toinen toisesta pelaajasta – nuorten pelaajien täytyy muistaa se. Vaikkei kutsua nyt tullut, mököttää ei kannata ainakaan kovin pitkään.

VPS:aa edustava Roni Hudd oli mukana kesäkuun pelileirillä ja viimeisteli otteluissa pari maalia. Hyökkääjä on yksi pelaajista, jotka olivat mukana jo syksyllä 2019 pelatussa UEFA Development -turnauksessa.

– On hienoa päästä taas maajoukkueen mukaan. Portugalista on hyvät muistot, ja vaikka tulokset eivät olleet tyydyttäneet, oli mahtava kokemus päästä pelaamaan oman ikäluokan huippumaita vastaan.

Hudd harjoittelee VPS:n edustuksen kanssa ja jahtaa vielä Ykkösen debyyttiään. Maajoukkueeseen vepsulaisista valittiin Huddin lisäksi Felix Friberg, mutta seurassa on paljon muitakin lupaavia ”nollavitosia”.

– Aikuisten kanssa on ollut kivaa päästä pelaamaan. Vastustajat ovat isompia sekä vahvempia, ja heitä vastaan tulee erilaisia vääntöjä kuin omaikäisten kanssa. Tempo on niin ikään kovempi. Meillä on Vepsussa kasassa hyvä porukka.

Elokuun alkuun suunniteltu ikäluokan PM-turnaus Norjassa peruttiin, mutta Suomi pyrkii järjestämään sen tilalle tuplamaaottelun kotimaassa. Maajoukkueleirin ja mahdollisten maaotteluiden välillä on vain kuukausi, ja Lehtola korostaa leirin vaikutusta tuleviin valintoihin.

– Jos saamme tuplamaaottelun järjestettyä elokuussa, ajatuksena on kokoontua hyvissä ajoin ja harjoitella selkeästi kesä-heinäkuun leirejä enemmän ennen otteluita ja niiden välissä.

Lokakuun EM-karsintaturnaukseen valmistautuva Suomi osallistuu elokuun lopussa Ukrainassa pelattavaan turnaukseen. Suomessa pelattavassa EM-karsinnassa Minihuuhkajien vastaan asettuu Sveitsi, Bosnia-Hertsegovina sekä Gibraltar.

Joukkue leirille:
Jaaso Jantunen (mv) HJK
Kalle Kuisma (mv) FC Honka
Aleksi Piispa (mv) KäPa
Alex Ramula (mv) HJK
Daniel Armstrong Ilves
Danila Bulgakov TP-47
Gabriel Europaeus FC Honka
Felix Friberg VPS
William Grönblom HJK
Otto Hannula HJK
Roni Hudd VPS
Marlo Hyvönen FC Honka
Onni Hänninen FC Lahti
Jasper Jalonen TPS
Aleksi Kallio FC Honka
Joonas Kekarainen KäPa
Lukas Kuusisto HJK
Lauri Laine FC Honka
Yilson Lika HJK
Veeti Manner JäPS
Jaakko Moisio Ilves
Dario Naamo FC Honka
Niilo Puustinen MuSa
Kasper Rauma OLS
Jere Riissanen Ilves
Tyson Ruokonen Hammarby IF
Aaro Soiniemi KäPa
Juho Talvitie Ilves
Antti Tella FC Honka
Dren Terrnava TPS
Aaro Tiihonen RoPS
Aaro Toivonen HJK
Eero Uusitalo TPS
Lucas Von Hellens SL Benfica
Ville Vuorinen HJK
Oskari Väistö SJK

Lähde: Palloliiton verkkosivut