Tiedätkö, kuinka monta kotipeliä JäPSin joukkueet pelaavat kotikentillä kauden aikana?

15.5.2025

Sarjakausi on vihdoin täydessä vauhdissa ja jalkapalloperheillä vuoden kiireisin, mutta myös odotetuin aika meneillään. Seuran toimistolla on jälleen alkuvuodesta kääritty hihat, että kaikki tapahtumat saadaan soviteltua  kentille. Pääkapellimestarina asetteluissa toimii seuran urheilutoimenjohtaja Osku Partonen, joka laatii aikataulut yhteistyössä ikäluokkien valmennuspäälliköiden ja päävalmentajien kanssa. 

Seurassa toimii 26 ikäluokkaa, jotka ovat hyvin erilaisia pelaajamääriltään, kenttätilan tarpeeltaan, ottelumääriltään, tavoitteiltaan jne. Myös ikäluokkien koot vaihtelevat paljon, pienimmissä ikäluokissa on alle 15 pelaajaa ja suurimmissa lähes 90. Yksi ikäluokka voikin pitää sisällään yhden tai jopa seitsemän joukkuetta. Kalenterien suunnittelussa on lisäksi huomioitava se, että sama valmentaja voi olla illan aikana useammissa treeneissä. Kenttäkalentereita taivutellaan siis hyvin monimuotoisten joukkueiden tarpeisiin, mutta sopu sijaa antaa mm. lämmittelytilan suhteen. 

Pelaavien joukkueiden ja sen myötä otteluiden määrä on kasvanut sitä mukaa, kun seuran pelaajamäärä on kasvanut. Viime kaudella meiltä osallistui Palloliiton ja Uudenmaan junioriliigan sarjoihin 77 joukkuetta, tänä vuonna määrä on kasvanut 81:een.  Kenttätilasta ja sen riittävyydestä käydään jatkuvaa keskustelua paitsi seuran sisällä, myös Järvenpään kaupungin kanssa. Järvenpään kenttätilanne ei valtakunnallisesti ole huonoimmasta päästä, mutta silti meillä on sydäntalvella haasteita saada kaikki mahtumaan seuran omistamiin halleihin, kun kaupungin ulkokentät ovat kiinni. Kesällä taas varsinkin Ainolan nurmen avautumista odotellessa tulee tilanpuutetta, kun pelit alkavat pyöriä täysillä jo kuukausi ennen täyden kesäkapasiteetin saamista käyttöön. 

Ja ne ottelumäärät: Tammi-kesäkuussa JäPSin joukkueet pelaavat peräti 330 kotiottelua. Siinä on aika monta tilaisuutta kannustaa omaa seuraa, joten nähdään kentillä ja tunnustetaan väriä! 

Keskuskentällä pelattiin 7.5.2025 Suomen Cupin ottelu JäPS/47 - Gnistan kuva: Kristiina Mattila

Kaikki JäPSin kotipelit löydät helposti Palloliiton tulospalvelusta laittamalla hakusanaksi Järvenpään Palloseura tai tallentamalla oheisen linkin kirjanmerkkeihin:

Tulospalvelu JäPS