Ilmanlaatumittauksia Järvenpään monitoimihallissa

16.8.2021

COVID19- epidemian levitessä Suomessa myös urheilulajit ovat kokeneet kovia niin kilpa- kuin harrastetasoilla. Vähitellen toiminta on päässyt käyntiin mm. ryhmäkokorajoituksia noudattamalla. Ulkoharrastuksissa rajoitusten noudattaminen on huomattavasti helpompaa ja toisaalta viruksille altistuminen on epätodennäköisempää ilman tehokkaan vaihtumisen johdosta. Sisätiloissa tilan koko aiheuttaa useimmiten suurimmat haasteet, mutta keskeistä on myös ilmavaihdon tehokkuus ja toiminta erilaisten partikkelien kuten virusten kulkeutumisen kannalta.

Jalkapalloa on pelattu Suomessakin jo vuosikausia halleissa. Vaikka kyseessä on sinänsä sisätila, etenkin ns. kuplahallit ovat käyttäjän kannalta ominaisuuksiltaan lähempänä ulkotilaa: vaikka aurinko ei halliin paistakaan, ilma vaihtuu jatkuvasti huomattavalla vauhdilla. Kovin tarkkaa tietoa ei kuitenkaan ole olemassa siitä, miten kuplahalleissa partikkelit tai kaasut (esim. hiilidioksidi) kulkeutuvat ja kertyvät hallissa eri vuodenaikoina hallien eri täyttöasteilla.

”-Hyvin todennäköisesti kuplahalleissa altistuminen on huomattavasti epätodennäköisempää nimenomaan tehokkaan ilmanvaihdon johdosta”, toteavat ryhmäpäällikkö Hilkka Timonen sekä tutkimusprofessori Hilppa Gregow Ilmatieteen laitokselta. ”-Meillä on mitattua tietoa virusten kulkeutumisesta joissakin sisätiloissa kuten ravintoloissa, mutta näitä tuloksia ei oikein voi verrata suoraan kuplahalliin”, Timonen jatkaa. ”-Itsekin aktiivisena jalkapalloilijana ja valmentajana halusin ymmärtää paremmin jalkapallohallien sielunelämää virusten näkökulmasta. Yhdessä Palloliiton kanssa mietimme sopivia mittauspaikkoja, joista Järvenpää osoittautui hyväksi, etenkin koska halliyhtiöllä itsellään on suuri kiinnostus aiheeseen”, Gregow iloitsee.

Liittyen Suomen Akatemian rahoittamaan ACCC-Lippulaiva tutkimushankkeeseen, Ilmatieteen laitos mittaa Järvenpään monitoimihallilla yhdessä JäPS:n kanssa ilmanlaatua noin vuoden ajan.

”-Meitä on harmittanut se, että COVID-19 rajoitukset ovat koskeneet käytännössä samanlaisina kaikkia tiloja. Mittausten perusteella haluamme ymmärtää paremmin, miten hiukkaset hallissa liikkuvat kävijämäärien mukaan. Jos altistuminen osoittautuu epätodennäköiseksi, se on tärkeä tietoa hallin käytön kannalta”, kertoo JäPS:n toiminnanjohtaja Jari Kurittu.

Mittauksia on tarkoitus suorittaa kesään 2022 asti eli yhden vuoden.